![]() |

Joo tässäpä on tämä koko tarjonta yhdessä läjässä. Peräti kolme sarjakuvaa olen mennyt pistämään työn alle, asd.

Sammy Bluen vanhemmat kuolivat tulipalossa hänen ollessaan 11-vuotias, joten mukava Mindy-mummi adoptoi hänet. Valitettavasti tapahtui sellainen sekaannus, että Mindy luuli Sammyn olevan tyttö eikä poika, eikä Sammy millään kehdannut korjata tätä väärinkäsitystä, koska muori oli niin tohkeissaan nätistä tyttölapsesta. Ja tästähän luonnollisesti ei loppupeleissä seuraa mitään hyvää.
Genre: Draama, huumori, fantasiakin vähän
Työn alla: 2008 ->
Varoitukset: Crossdressausta, alastomuutta ja kaikkea muuta pikkuista viatonta pervoilua.

Kai Cocoa on vastikään muuttanut kaupunkiin, ja vieläpä oikein mukavaan asuntoon. Hän tosin ei tiedä, että hänen uuteen kotiinsa on yhdeksän vuotta sitten murhattu ihminen, eikä hän tiedä varsinkaan sitä, että kyseinen ihminen yhä kummittelee siellä nurkissa! Kaiken lisäksi kummitus on vieläpä äärimmäisen seurankipeä, jostain kumman syystä alaston ja hajoilee vähän väliä kappaleiksi. Kuinkas mahtaa tämän kaksikon yhteiselo onnistua?
Genre: Draama, huumori, angst
Työn alla: 2009 ->
Varoitukset: Alaston mies, irtoraajoja jne.
Ginger cat
Limingan taidekoulussa värkätty 24-sivuinen "kenraaliharjoitus" 24h sarjakuvamaratonia varten. Aikaa oli koulupäivän verran, eli käytännössä noin viisi tuntia, ja laatu on sen näköistä. Tartuin ensimmäiseen asiaan mikä mieleen juolahti, ja se oli viikko sitten kuollut kissani.
Tehty: 29.10.2011
>>LUE<<
Warriordemon Yuuki
Tähän mennessä pisin sarjakuva minkä olen saanut taiottua. Hyvin epämääräistä fantasiahäröilyä jonka juoni joutuu hukkaan melko äkkiä.
Työn alla: 2006-2009
>>LUE<<